Vuonna 2001 aloin miettimään uutta koiraa, joka löytyikin läheltä. Siskoni koira, Marland Cen Baron, oli suunniteltu astumaan Kriegerhof Ebene Esprit. Ehdotus lähtikin siskoltani, että ottaisin "Ricon" pennun. Sitten alkoikin tuskainen odotus. Griffin Garden's Aude-Emilie syntyi 3.5.2001. Ikään kuin syntymäpäivälahjaksi... Olgan saimme kotiin juhannukseksi. Siskoni Carita sai minut houkuteltua mukaan näyttelyihin, koulutuksiin, leireille ja Suomen Dobermannyhdistyksen toimintaan. Yhdistystoiminnassa olin ollut aikaisemminkin mukana, mm. näyttelyissä avustamassa.

Olgaa parempaa koiraa en olisi voinut saada. Monet kysyivät, että olenko ajatellut pennuttaa Olgan. Vastaukseksi sanoin, että katsotaan mitä siitä tulee. Kesällä 2004 kävimme ensimmäisissä jälkikisoissa ilman tulosta. Toiset jälkikisat olivat 2005, ja tulos tuli pistein 263, JK1. Parin viikon kuluttua pääsimme peruutuspaikalle taas kisoihin avoimeen luokkaan. Tulos tuli taas, pistein 231 ja JK2. Tavoitteena aikanaan oli, että BH menisi läpi...




Olga oli yhtä sertiä vaille Suomen Muotovalio. Ei muuta kuin sertijahtiin. Kun Olga sai viimeisen sertinsä, valeraskaus pukkasi pahasti päälle. Viimeinen serti heltisi Anita Whitmarsilta. Voi sitä onnea, Olgasta tuli FIN MVA!

Ajatus pennuttamisesta tuli ajankohtaiseksi, joten kuumeisesti luonnetestipaikkaa etsimään. Ne ovatkin kiven alla! Vihdoin paikka testiin löytyi, ja Olga suoriutui testistä paremmin kuin olin itse ajatellut. Yllättynyt olin varsinkin sen puolustamisesta. Pisteitä kertyi 182.

Vuosi 2005 oli meille erittäin hyvä vuosi!

2006
Pentuja syntyi yhteensä 10 kpl. Tuollainen pentumäärä on varmasti jokaisen aloittelevan kasvattajan painajainen... Eikä synnytyskään sujunut ihan ongelmitta. Synnytys ei lähtenyt normaalisti käyntiin, Olgan lämmöt heittelivät. Eläinlääkärikäynnillä ei kalkillakaan tapahtunut mitään edistystä, joten keisarinleikkaukseenhan Olga joutui. Leikkauksessa selvisi, että kohtu oli kiertynyt. Eläinlääkäri varoitteli, että pentuja on tulossa paljon. Kaiken piti olla valmiina pentujen elvyttämiseen. Ilman Marja-Leena Kurvisen apua en olisi mitenkään selvinnyt.

Ongelmat jatkuivat kotiin päästyämme. Olgalta ei tullut kunnolla maitoa, ja se tiesi meille pitkiä päiviä ja öitä pentuja ruokkien. Parin päivän kuluttua Olga alkoi toipua leikkauksesta, ja maitoakin alkoi tulla enemmän. Yksi musta narttupentu kuoli 6 päivän ikäisenä:(

Kolme viikkoa meni hyvin. Sitten Olgalle tuli vatsalaukun kiertymä, ja se joutui uudelleen leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen pennut eivät voineet enää saada Olgalta maitoa lääkkeiden takia, joten pentujen ruokkiminen alkoi taas. Onneksi pennut olivat kerenneet jo hieman tottua kiinteään ruokaan.

2007
Ajatuksenani oli mennä Olgan kanssa kisamaan voittajaluokkaan jäljelle. Kevättalvella aloin tohkeissani treenaamaan esteitä, A-esteen tekniikka kaipasi hiomista. En ollut koskaan malttanut sitä kunnolla sille opettaa, ja nyt Olga hyppääkin esteen päältä. Jäävät liikkeet olivat myös treenisuunnitelmissa.

Eräissä treeneissä otimme taas A-estettä, mutta Olga vingahtikin hypätessään tapansa mukaan esteen päältä ja se alkoi ontua. Ajattelin hetken katsoa, josko se tuli huonosti alas esteeltä ja ontuminen olisi vain tilapäistä. Kävimme sitten erikoisnäyttelyssäkin kääntymässä ja siellä huomasin että se todella on haluton liikkumaan. Jokuhan siinä mättää, olin jo aiemmin miettinyt Olgan jäykkyyttä.

Niinpä vein Olgan kuvauksiin ja tuomiona tuli spondyloosi selässä. Olga saa siis viettää tästä eteenpäin ansaittua eläkeläiselämää.


Merita



Takaisin Olgan sivulle


© Scandic Scandal's Dobermanns
Kopiointi kielletty!