|
Leiri 2009
Leiri järjestettiin perinteisesti
Räyskälässä 5.-7.6.2009. Leirille
osallistui kaikkiaan parisenkymmentä
ihmistä. Kasvattejani oli paikalla
jälleen kerran kiitettävästi.
Nämä leirit ovat olleet minulle
erittäin
hyvä tilaisuus seurata kasvattieni
kehitystä, luonnetta ja
työskentelyhalukkuutta sekä tietysti vaihtaa
kuulumisia omistajien
kanssa.
Jälkiryhmä koostui lähes kokonaan
omista kasvateista. Muutama
erirotuinenkin eksyi leirille: Ira, Vinni, Säde
ja Riikan kääkät :)
Hakukouluttajana oli Jarno Rantanen ja
tottiskouluttajana Tero
Hyrskylahti. Tottisryhmään oli kaikkien
pakko osallistua :)
Ensimmäistä kertaa meillä oli
leirikilpailujakin. Voittajiksi selviytyi
Eija, Harri, Johanna ja koiravahvistus jonka
ehdottomasti kilpailuun
tarvitsi, oli Iines.
Sää ei ollut meille tällä kertaa
suosiollinen, en edes muista koska
viimeksi on kesäkuussa tarvittu toppavaatteita...
Kylmä sää ei
kuitenkaan haitannut, kaikilla oli iloinen mieli.
Leirinuotiolla ei ilta venynyt kovinkaan
myöhäiseksi, viimeiset
vetäytyivät yöpuulle joskus kahden
kieppeillä.
Lapsivahvituksemme Nikke, Onni ja Nella yrittivät
kovasti onkia meille
kalaakin, mutta liekö madot kadonneet maan alle
kylmää pakoon. Kun ei
ole matoja, ei tule kalaakaan.
Erityiskiitokset hakukouluttaja Jarno Rantaselle ja
tottiskouluttaja
Tero Hyrskylahdelle! Kiitos kaikille
leiriläisille mukavasta seurasta!
Suurkiitos myös kokki-Heidille, ruoka oli
erinomaista ja sitä oli
riittävästi :)
Kuvia leiristä löytyy täältä.
Merita
|